Lisätietoja

Jonni Haasanen
Koordinaattori
jonni.haasanen@yellowfilm.fi

26.06.2017

Tuotanto-, puku-, ja lavastusharkkarin paikat auki uuteen komediasarjaan!

Tukaaniheimoon haetaan useita toimeliaita alan harjoittelijoita!

Haemme uuteen syksyllä kuvattavaan komediasarjaan:

  • Kahta tuotantoharjoittelijaa
  • Puvustusharjoittelijaa
  • Lavastusharjoittelijaa

Harjoittelun ajankohta on n. kaksi kuukautta syys-lokakuussa, viikot 39-46/47, tai sopimuksen ja kiinnostuksen mukaan jo aikaisemmin. Erityisesti tuotantoharjoittelijalla on mahdollisuus jatkaa tämän projektin jälkeen vielä uuteen draamatuotantoon. Kerro meille aikatauluistasi ja kiinnostuksestasi, niin mietitään yhdessä! Harjoittelua voi jatkaa esimerkiksi jouluun, tai vaikka jopa maaliskuulle saakka.

Alan opiskelijoille tarjoamme opintopisteiden lisäksi lounasedun, ei opiskeleville harjoittelijoille maksamme harjoittelukorvauksen. Harjoittelussa pääset inspiroivaan työympäristöön mukaan ja kiinni laadukkaan tv-fiktion tekemiseen alan ykköstekijöiden kanssa. Tuotantoharjoittelijoiden vaatimuksena on ajokortti, puvustus- ja lavastusharjoittelijalle tämä ei ole kuitenkaan välttämättömyys.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV lisätiedoissa annettuun osoitteeseen. Ole ripeä, sillä täytämme paikat heti sopivien hakijoiden löydyttyä.




Info

Hermannin rantatie 10
00580 Helsinki, Finland
+358 40 180 5783
info@yellowfilm.fi

SCRIPTED
Olli Haikka, CEO
olli.haikka@yellowfilm.fi

NONSCRIPTED
Milla Bruneau, COO
milla.bruneau@yellowfilm.fi

 

Eilen Heiniksen kuvauksissa huudettiin "purku!", mutta tänään huudetaan "JUHLAT!". Tähtitytöt pääsivät laivan ruoriin kiinni ja muukin työryhmä nauttii täysillä 👒✨💕 #heinisleffa #yellowfilm #yellowfilmtv @heinisleffa
So what've I been up to this summer? Took part in MY FIRST MOVIE PRODUCTION! 👒🎬
JA PURKU! Kiitos koko työryhmä! Heinisleffan kuvaukset on nyt saatu purkkiin. Jäämme innolla odottamaan ensi-iltaa 24.11.! #heinisleffa #yellowfilm #yellowfilmtv @heinisleffa
Se oli sitten siinä! 🎥🎬 #heinisleffa #yellowfilmtv
NO NIINPÄ! Jos kiinnostaa nähdä nämä huumoriniekat livenä, niin nyt kannattaa ilmoittautua studiolle. Ekat kuvaukset jo 14.8. Ilmoittautumisohjeet esim. HHU:n facessa! #yellowfilmtv #yellowfilm #HHU #hyvätjahuonotuutiset #nelonenmedia #nelonen @nelonen
Kaksoisagentti duunissa töissä #cmore #tototv #veikkaus #yellowfilmtv #kuninkuusravit #vermo #toto65 #ravit #duuniiduunii #ravirakkaus

© Yellow Film & TV - Powered by Barabra Oy