Lisätietoja

Manna Katajisto
Tiedottaja / Manna PR Ky
manna.katajisto@mannapr.fi
+358 40 561 0074

27.10.2017

Se on siinä! 95-elokuvan virallinen traileri on valmis

Suomen 1995 jääkiekkojoukkueen maailmanmestaruudesta ja sitä edeltävän viikonlopun tapahtumista kertovan 95-elokuvan virallinen traileri on valmis. Trailerissa kurkistetaan MM-viikonlopun tunnelmiin ja lopussa kuullaan Antero Mertarannan kylmiä väreitä nostattava voittohuuto. Trailerin näet kokonaisuudessaan täältä.

Vuoden 1995 MM-kisat olivat Antero Mertarannan lopullinen läpimurto suomalaisten sydämiin. Mertarannan ”se on siinä!” -huudot loppusummerin soidessa, ovat syöpyneet Suomen kansan muistiin. Ottelun Tukholmassa selostanut Mertaranta muistelee tapahtumaa tunteikkaasti.

”Kyllä siihen aikaan pelko uudesta finaalitappiosta hiipi kaikilla alitajuntaan, vaikka toki voittoon uskoin kuten aina. Selostuksestani moneen yhteyteen irroitettu ”Se on siinä!” taisi kuvata enemmän vuosikymmenten epätoivoisen odotuksen täyttymystä. Pato niin sanotusti murtui ja se vain oli siinä. Tosin en vieläkään osaa sanoa, mistä se lause mieleeni juolahti”, kertoo Mertaranta.

Trailerissa kuullaan myös elokuvan virallinen tunnuskappale JVG:n (feat. Paula Vesala) Hombre.

95 on elokuva kiekosta ja kansakunnasta. Sen on ohjannut Aleksi Mäkelä ja elokuva kertoo tarinan siitä, miten Suomesta tuli jääkiekon maailmanmestari ensimmäistä kertaa ja miten se vaikutti suomalaiseen yhteiskuntaan ja ihmisiin.

Elokuva on osa virallista Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoa ja se saa ensi-iltansa 25.12.2017. Elokuvan tuottavat Olli Haikka, Jarkko Hentula ja Marko Talli Yellow Film & TV:stä. Käsikirjoituksen ovat tehneet Joona TenaTatiana Elf ja Juha Karvanen. Elokuvan jääkiekkoasiantuntijana toimii vuoden 1995 mestarijoukkueessa pelannut Jere Lehtinen. Elokuvan levittää SF Studios ja sen televisio-oikeudet on ostanut TV5. Elokuvan virallinen pääyhteistyökumppani on Svea Perintä Oy. Elokuvan muita kumppaneita ovat Espoon kaupunki, Hartwall, Tackla ja Viking Line.




Info

Hermannin rantatie 10
00580 Helsinki, Finland
+358 40 180 5783
info@yellowfilm.fi

SCRIPTED
Olli Haikka, CEO
olli.haikka@yellowfilm.fi

NONSCRIPTED
Milla Bruneau, COO
milla.bruneau@yellowfilm.fi

 

As being a camera operator, it’s very important to point out different things with your finger. #ArcticCircle #IVALO #Lapland #Finland #bavariafiction #yellowfilmtv #dailytrumpisms #setlife #cinematography #arri #angenieoux #kamerafirma 📸mpoutane
Keisari Aarnion loistavasti palvellut city-studio lukuisine lavasteineen jää taakse. Kiitos talo. #keisariaarnio #yellowfilmtv #rikossarja #helsinki
Checking out my own work from the telly. I did camera control for #hyvätjahuonotuutiset and was a bit worried about one camera which I was unable to match perfectly probably because of prompter glass. No worries, nobody will ever know 😉 #colorgrading #camera #tv #cameracontrol #bts #broadcast #workmode #yellowfilmtv #nelonen #multicamera
19:30 taas mennään!😍 Mitäköhän on luvassa? #putous #yellowfilmtv #behindthescenes
Näiden juttuja vois kuunnella toistekin #hyvätjahuonotuutiset #yellowfilmtv
Pre-shoot overload. #keisariaarnio #studio #helsinki #rikossarja #yellowfilmtv #toomuchforone @jojo.rikman

© Yellow Film & TV - Powered by Barabra Oy