Lisätietoja

Riku Riihilahti
Vastaava tuottaja
+358 40 749 4529
riku.riihilahti@yellowfilm.fi

15.10.2015

The Final Nightin nelinpelissä ennennäkemätön titaanien taisto

Tennismaailman huiput ja jääkiekon legendat iskevät yhteen The Final Night -tapahtuman nelinpelissä. Suomen tennishistorian parhaan pelaajan Jarkko Niemisen ammattilaisuransa jäähyväisottelut käydään 9. marraskuuta järjestettävässä tapahtumassa Hartwall Arenalla.

The Final Night -tapahtumassa tennisässät Jarkko Nieminen ja Roger Federer saavat kentälle seurakseen yli 2000 ottelun verran NHL-kokemusta, sillä Niemisen parina nähdään suomalainen jääkiekkolegenda Teemu Selänne. Toisella puolella verkkoa odottavat vannoutuneena jääkiekkofaninakin tunnettu Federer ja yksi Ruotsin kaikkien aikojen jääkiekkoilijoista, Peter Forsberg. Jo pelkästään Selänteen kuuluisa kilpailuvietti pitää huolen, että nelinpelin voitosta taistellaan tosissaan.

”Montako kaveria pystyy sanomaan, ettei ole koskaan hävinnyt erääkään Federeriä vastaan? Minä haluan olla yksi heistä”, Selänne sanoo.

Kovan tavoitteensa lisäksi Selänteelle tuo lisäintoa mahdollisuus kalavelkojen kuittaamiseen:

”Ja Foppa… hän lähtee tällä kertaa häviäjänä Hartwall Arenalta!”

Tapahtuman tuotannosta vastaavat yhteistyössä Jarkko Nieminen Tennisakatemia ja Yellow Film & TV. Tapahtuman tuotto ohjataan lyhentämättömänä Jarkko Nieminen Tennisakatemialle.

Katso lisää tapahtumasta täältä.




Info

Hermannin rantatie 10
00580 Helsinki, Finland
+358 40 180 5783
info@yellowfilm.fi

SCRIPTED
Olli Haikka, CEO
olli.haikka@yellowfilm.fi

NONSCRIPTED
Milla Bruneau, COO
milla.bruneau@yellowfilm.fi

 

Meillä on taas haku päällä 👀Lue lisää biosta 👉🏻👉🏻👉🏻 . . . #rekry #harkka #harjoittelu #puvustus #tukaaniheimo #yellowfilm #yellowfilmtv
Comedy sketch character Aina Inkeri Ankeinen paid a visit in Turku castle. Something funny is coming up this christmas on finnish television. #yellowfilmtv #wffc #westfinlandfilmcommission #turku #filmcity #ainainkeriankeinen #putous #filmset #alwayslookonthebrightsideoflife
Lähde Napapiirin sankarien seurassa huikeisiin maisemiin Hetta-Pallas -reitille. Osallistu leffakisaan Suomen Erätaito ry:n facebooksivulla ja voita upea Napis3-paketti. #napis3 #leffa #hettapallas #retki #retkeily #outdoors #movie #erämaa #bushcraft #napapiirinsankarit3 #yellowfilmtv @suomen_erataito @napisleffa @yellowfilmtv
Aina Inkeri, aasi ja "muinainen Betlehem" - MITÄ?! Syy selviää jouluaattona 2017 Maikkarilta! 🎅🎬🐎 #ainainkeriankeinen #yellowfilmtv #yellowfilm #maikkari @mtv3suomi
#posti toi... Voisiko joku kertoa mitä mä teen noilla #bingo lapuilla? Elokuvakin nähty jo aikaa sitten.. @napisleffa #napapiirinsankarit3 #palkinto #malaco #lätkäliiga #salmiakki #suumakiaksi #yellowfilmtv
Miten sujuu Ruususella duunihaku 100 vuoden nukkumisen jälkeen? 😂Katso Yellown facesta, tai @yle_areena'sta koko klippi! Kymmenen päivää ja sit kaikki uudet jaksot ulkona! Chin, chin! 👸🍾 #yellowfilmtv #yellowfilm #siskonpeti

© Yellow Film & TV - Powered by Barabra Oy