Lisätietoja

Sanna-Maria Rantanen
HYPR Agency co. Nordisk Film
napapiirinsankarit3@hypr.fi
+358 50 320 5035

26.09.2017

Napapiirin sankarit -elokuvilla jo miljoona katsojaa

Elokuussa ensi-iltansa saaneen ja kansan suosikkileffaksi kertaheitolla syöksyneellä Napapiirin sankarit 3 -elokuvalla on nyt koossa 217 862 katsojaa. Napapiirin sankarit -elokuvien ensimmäinen osa keräsi elokuvateattereissa 385 722 ja toinen osa 399 050 katsojaa. Elokuvasarjan kolmas osa on täydentänyt kaikkien Napapiirin sankarit -elokuvien katsojamäärän nyt jo yhteensä miljoonaan katsojaan – kaiken kaikkiaan trilogialla on koossa 1 002 634 katsojaa.

Kaikissa Napapiirin sankarit -elokuvissa nähdään päähenkilöinä Janne (Jussi Vatanen) ja Inari (Pamela Tola). Jokaisessa osassa merkityksellisissä sivurooleissa on nähty myös Kari Ketonen ja Timo Lavikainen. Sivurooleissa on nähty lukuisia suomalaisia tuoreita ja tunnettuja näyttelijöitä.

”Muutamia vuosia sitten, kun olin mukana eräässä viihdeohjelmassa, meille tekijöille tuli melkein arkipäiväiseksi tavoittaa miljoona tv-katsojaa, jopa viikoittain. Sittemmin olen saanut huomata, että moisen katsojamäärän mielenkiinnon herättäminen ei ehkä olekaan ihan jokapäiväinen juttu. Se vaatii taitoa monella tuotannon osa-alueella ja ennen kaikkea se vaatii myös hyvän ajoituksen. Pitää osua oikeaan hetkeen, pitää luoda, ja tuoda, katsojille jotain sellaista, jota he eivät vielä tienneetkään haluavansa,” kertoo miljoonan katsojan mies Jussi Vatanen.

”Tässä vuosien varrella olen myös tajunnut sen, että ei ole ollenkaan tavanomaista, että elokuva voi saada monta sataa tuhatta katsojaa, kuten aikaisemmat Napikset, vaan pikemminkin päinvastoin. Siitä syystä onkin aika uskomatonta, että tämän trilogian katsojamäärä on nyt saavuttanut elokuvateattereissa jo miljoona katsojaa.”

Vatanen on pohtinut suositun elokuvasarjan menestyksen saloja vuosien mittaan.

”Jotain on tehty oikein, monen ihmisen toimesta. Suurin syy on varmasti siinä, että elokuvan alkuperäisidea on niin hyvä, hauska ja katsojille tunnistettava. Se on hienosti käsikirjoitettua draamakomediaa – Suomeen sijouttuvaa, elämän makuista, tunnistettavaa, mutta kuitenkin riittävän yllättävää ja hullua,” Vatanen analysoi.

”Tässä seitsemän vuoden aikana ollaan myös saatu seurata suomalaisen hyvin käsikirjoitetun draamakomedian nousua ja kehitystä. Varmasti voidaan todeta, että Napisten menestyksessä merkitsee myös hyvä ajoitus.”

Vatanen jakaa kunniaa menestyksestä koko elokuvan tekijätiimiä.

”Mielestäni suurin kunnia Napisten menestyksestä kuuluu näiden kolmen elokuvan käsikirjoittajalle Pekko Pesoselle ja elokuvien kolmelle eri ohjaajalle, Dome Karukoskelle, Teppo Airaksiselle ja Tiina Lymille,” kiittää Vatanen.

”Kiitos myös tuotantoyhtiölle, joka luotti siihen, että menestyskomedian jatko-osien ei tarvitse olla alkuperäisen suoria kopioita. Kiitos myös monille muille tuotantojen eri vaiheissa työskennelleille. Ja kenties meillä näyttelijöilläkin on ollut oma osuutensa tässä kokonaisuudessa.”

Napapiirin sankarit 3:n on ohjannut Tiina Lymi ja aiempien osien tapaan käsikirjoittanut Pekko Pesonen. Napapiirin sankarit 3 sekä Napapiirin sankarit 2 -elokuvat ovat tuottaneet Jarkko Hentula ja Olli Haikka Yellow Film & TV:ltä ja levittäneet ja markkinoineet Nordisk Film. Alkuperäisen Napapiirin sankarit -elokuvan tuotti Yellow Film & TV:n silloinen tytäryhtiö Helsinki-filmi Oy, tuottajana Aleksi Bardy.




Info

Hermannin rantatie 10
00580 Helsinki, Finland
+358 40 180 5783
info@yellowfilm.fi

SCRIPTED
Olli Haikka, CEO
olli.haikka@yellowfilm.fi

NONSCRIPTED
Milla Bruneau, COO
milla.bruneau@yellowfilm.fi

 

Leffa loppusuoralla! Seuraa Instassa! Ensi-ilta 26.1.2017! @supermarsuelokuva #supermarsu #elokuva #marsu #guineapig #superheroes #elämä #moiccu #peace✌#movie #yellowfilmtv
Kiitos vielä kerran, että sain olla mukana! Niin hauska kokemus kaikin puolin, toivottavasti näitä on luvassa lisää😉🎥 #pelimies #joonasnordman #mtv3 #yellowfilmtv
Jess!⚾️ Yellow:n osatuottama #BorgMcEnroe pääsi nyt myös Finnkinon elokuvalevitykseen, joten jatkossa leffan voi käydä katsomassa myös Finnkinon teattereissa!🎬 . . #borgmcenroemovie #finnkino #nordiskfilmfinland #yellowfilm #yellowfilmtv
Rakennukset ympäri maailman ovat saaneet juhlavalaistuksen 100-vuotiaan Suomen kunniaksi, myös Globen. 95 – never forget! 🇫🇮😉 . . . #95elokuva #suomi100 #globen #yellowfilmtv
Hyvää itsenäisyyspävää Suomi❤️🇫🇮❤️ Happy Independence Finland🇫🇮❤️ 🎬 Pelimies MTV3 klo 21:30 #suomi #suomi100 #pelimies #joonasnordman #mtv3 #yellowfilmtv @yellowfilmtv #armenian #persian #fun #comedy #arab @arabvines
A session note from this morning. Sometimes I simply love my job. #toivothesoundguy #toivothesounddesigner #pelimies #yellowfilmtv #finnishcomedy #satire #nuendo7 #nuendo7user #sillysoundeffects #soundeffectnotes

© Yellow Film & TV - Powered by Barabra Oy