Lisätietoja

Jarkko Hentula
Tuottaja
+ 358 40 705 0603
jarkko.hentula@yellowfilm.fi

12.01.2016

Napapiirin sankarit 2:n katsojaluku ylitti ensimmäisen osan

Teppo Airaksisen ohjaama ja Yellow Film & TV:n Olli Haikan ja Jarkko Hentulan tuottama Napapiirin sankarit 2 ylitti viikonloppuna 387 000 katsojan rajan. Elokuvan jatko-osa ohitti katsojamäärällään ensimmäisen osan hurjat lukemat (385 721). Elokuva on yhä teattereissa ympäri Suomea.

”Elokuvan näinkin massiivinen menestys on yllättänyt kaikki tekijät iloisesti. Suomalaiset todella rakastavat näitä sankareita”, kommentoi tuottaja Jarkko Hentula.

Ensimmäinen Napapiirin sankarit oli vuoden 2010 katsotuin elokuva. Napapiirin sankarit -elokuvan ensimmäinen osa palkittiin Jussi-gaalassa paitsi yleisö-Jussilla, myös parhaana elokuvana, parhaasta ohjauksesta ja parhaasta käsikirjoituksesta.

Ykkösosan tapaan myös jatko-osan on käsikirjoittanut Pekko Pesonen. Napapiirin sankarit 2 -elokuvassa nähdään ensimmäisestä osasta tutut Jussi Vatanen, Pamela Tola, Timo Lavikainen, Miia Nuutila ja Kari Ketonen. Uusia hahmoja elokuvassa näyttelevät muun muassa Santtu Karvonen ja Joonas Nordman. Elokuvassa vilahtaa myös monia muita ensimmäisestä osasta tuttuja hahmoja ja uusia yllättäviä sivurooleja.

Napapiirin sankarit 2 -elokuvan levittää ja markkinoi Nordisk Film.




Info

Hermannin rantatie 10
00580 Helsinki, Finland
+358 40 180 5783
info@yellowfilm.fi

SCRIPTED
Olli Haikka, CEO
olli.haikka@yellowfilm.fi

NONSCRIPTED
Milla Bruneau, COO
milla.bruneau@yellowfilm.fi

 

Meillä on taas haku päällä 👀Lue lisää biosta 👉🏻👉🏻👉🏻 . . . #rekry #harkka #harjoittelu #puvustus #tukaaniheimo #yellowfilm #yellowfilmtv
Comedy sketch character Aina Inkeri Ankeinen paid a visit in Turku castle. Something funny is coming up this christmas on finnish television. #yellowfilmtv #wffc #westfinlandfilmcommission #turku #filmcity #ainainkeriankeinen #putous #filmset #alwayslookonthebrightsideoflife
Lähde Napapiirin sankarien seurassa huikeisiin maisemiin Hetta-Pallas -reitille. Osallistu leffakisaan Suomen Erätaito ry:n facebooksivulla ja voita upea Napis3-paketti. #napis3 #leffa #hettapallas #retki #retkeily #outdoors #movie #erämaa #bushcraft #napapiirinsankarit3 #yellowfilmtv @suomen_erataito @napisleffa @yellowfilmtv
Aina Inkeri, aasi ja "muinainen Betlehem" - MITÄ?! Syy selviää jouluaattona 2017 Maikkarilta! 🎅🎬🐎 #ainainkeriankeinen #yellowfilmtv #yellowfilm #maikkari @mtv3suomi
#posti toi... Voisiko joku kertoa mitä mä teen noilla #bingo lapuilla? Elokuvakin nähty jo aikaa sitten.. @napisleffa #napapiirinsankarit3 #palkinto #malaco #lätkäliiga #salmiakki #suumakiaksi #yellowfilmtv
Miten sujuu Ruususella duunihaku 100 vuoden nukkumisen jälkeen? 😂Katso Yellown facesta, tai @yle_areena'sta koko klippi! Kymmenen päivää ja sit kaikki uudet jaksot ulkona! Chin, chin! 👸🍾 #yellowfilmtv #yellowfilm #siskonpeti

© Yellow Film & TV - Powered by Barabra Oy