Lisätietoja

Jarkko Hentula
Tuottaja
+358 40 705 0603
jarkko.hentula@yellowfilm.fi

06.04.2017

Heinähattu ja Vilttitossu -kirjasta elokuva

Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoittamasta Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset  -kirjasta on tekeillä koko perheen elokuva. Näyttelijöiden lukuharjoituksista tänään julkaistuissa kuvissa näkyvät Heinähatun rooliin valittu 8-vuotias Emily Shipway sekä Vilttitossua esittävä 6-vuotias Ella Kangas. Muissa päärooleissa nähdään mm. Niina Lahtinen, Joonas Nordman, Aku Hirviniemi, Janne Kataja, Krisse Salminen ja Pirjo Heikkilä. Elokuva saa ensi-iltansa marraskuussa 2017.

Elokuvassa Kattilakosken perhe lähtee lomalle. Perheen äidillä Hannalla on ihana viikko suunniteltuna ylellisessä huvilassa. Sattumalta Kattilakosket päätyvät kuitenkin kylän poliisien mökkinaapureiksi. Konstaapelit huomaavat karmean tilanteen ja naamioituvat taiteilijaveljeksiksi saadakseen olla rauhassa Kattilakosken perheeltä. Heinähatun ja Vilttitossun epäilykset heräävät heti, joten suuri vakoiluseikkailu alkaa. Kun kaiken lisäksi vankikarkurit piileskelevät lähimaastossa, väärinkäsitykset johtavat yhä hurjempaan seikkailukomediaan.

“Humoristisessa tarinassa häivähtää ihmiselämän haikeus. Me olemme rooliemme vankeja ja unelmoimme, että olisimme edes hetken jotakin muuta. Olemme iloisia, että Heinähattu ja Vilttitossu hypähtävät taas valkokankaalle. Hauskempaa tekijäporukkaa mukaan lukien hulvattomat lapsinäyttelijät emme voisi toivoa tälle komedialle”, elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat Nopolat riemuitsevat.

Elokuvan ohjaajan Anna Dahlmanin mukaan elokuva tulee tarjoamaan viihdettä perheen pienempien lisäksi myös aikuisille. Elokuva on Siskonpeti-sarjan ohjaajana tunnetun Dahlmanin esikoisohjaus valkokankaalle.

”Ensimmäinen elokuva on… sanoisinko, jännä paikka. Porukka, jonka kanssa saan sen tehdä, on jokaisen komediaohjaajan unelma. Käsikirjoittajien Sinikka ja Tiina Nopolan kanssa yhteistyö on ollut mahtavaa. Nämä kaksi naista ovat niin hulvattomia, että suunnittelen reality-ohjelmaa heidän elämästään. Aikuisnäyttelijöinä ovat Suomen parhaat koomikot ja kahta pääroolia näyttelevät Suomen parhaat tulevat koomikot.”

Elokuvan tuottavat yhteistyössä Yellow Film & TV Oy, Ricky Rapper Oy sekä Tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy. Näyttelijät Niina Lahtinen, Aku Hirviniemi ja Janne Kataja ovat hankkeesta selvästi innoissaan:

“Yhteistyö Nopoloiden sisarusten ja ohjaaja Anna Dahlmanin kanssa houkutteli meidät, ”Riihimäen viihdemafiana” tunnetun poppoon mukaan elokuvan tekoon. Hanke on ainutlaatuinen, koska nyt tehdään kerrankin komediallinen koko perheen elokuva, jossa ei lässytetä turhia vaan keskitytään seikkailuun”, toteavat pääosien esittäjät kuin yhdestä suusta.

Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset kuvataan tulevana kesänä. Elokuvan levittää elokuvateattereihin marraskuussa 2017 SF Studios ja sen televisioensi-ilta nähdään myöhemmin Nelosella. SVOD-oikeudet on hankkinut Elisa Viihde. Heinähattu ja Vilttitossu -kirjasarjaan kuuluu 20 teosta, ja niitä on käännetty mm. ranskaksi ja japaniksi. Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset on palkittu lasten– ja nuortenkirjallisuuspalkinto Anni Swan -mitalilla. Kirjasarjaa julkaisee kustannusosakeyhtiö Tammi.




Info

Hermannin rantatie 10
00580 Helsinki, Finland
+358 40 180 5783
info@yellowfilm.fi

SCRIPTED
Olli Haikka, CEO
olli.haikka@yellowfilm.fi

NONSCRIPTED
Milla Bruneau, COO
milla.bruneau@yellowfilm.fi

 

Afternoon bath with Ellin Sisu #photooftheday #picoftheday #instadaily #instalike #töissäduunissa #tvprofessionals #yellowfilmtv #tvprofessionals #sony #fs7 #mtvravit #visitfinland #nature #horse
OOTKO SÄ YELLOW:N SEURAAVA VIESTINNÄN HARKKA? Näin kuvailee harkka-aikaansa meillä @luukanlotta: . . "Viestinnän harkkana pääsi osaksi niin montaa tuotantoa kuin vain suinkin ehti. Yellow:lla ilmapiiri oli mahtavan kannustava!" 👉🏻Jos kiinnostaa paikka Suomen suurimmassa indie-tuotantoyhtiössä niin kipin kapin 👉🏻www.yellowfilm.fi/ajankohtaista 👻 #yellowfilm #yellowfilmtv #rekry #harjoittelu #harkka #viestintä #media #tuotantoyhtiö
No kyl te mut tiiätte. #himohamstraaja #eurospar #nääonnäitä #Repost @yellowfilmtv with @repostapp ・・・ Paljonko itse tarttisit tavaraa neljän päivän metsäretkeä varten? Mirka palasi #metsähaaste'een kuvauksista kevyin kantamuksin toimistolle... 😍#yellowfilm #yellowfilmtv @ylesummeri
Lunch time for Tähen Toivomus #photooftheday #picoftheday #instadaily #instalike #tvprofessionals #töissäduunissa #jokenjamikonautomatkat #yellowfilmtv #mtvravit #mobilephotography #obeplus3t
Paljonko itse tarttisit tavaraa neljän päivän metsäretkeä varten? Mirka palasi #metsähaaste'een kuvauksista kevyin kantamuksin toimistolle... 😍#yellowfilm #yellowfilmtv @ylesummeri
"Kun olet mukana TV-tuotannossa ja havahdut siihen, ettet olekaan survival-tähti." Ja selitys: tapasin viikolla tämän huumorityylin ehdottoman huipun ja päätin tribuuttihengessä kokeilla itse samaa kun @karoliinatuo #karostyle #tribuutti #metsähaaste #retkinikkari #beargrylls #lautta #soutuvene #paatti #survival #filmihommia #yellowfilmtv #evo #vesillä

© Yellow Film & TV - Powered by Barabra Oy