Lisätietoja

Sanna Rantanen
Tiedottaja, Downshiftaajat-sarja
+358 50 320 5035
downshiftaajat@hypr.fi

23.11.2015

Downshiftaajien tunnuskappaleena Atomirotan Tervetuloo

Elisa Viihteen odotetun alkuperäissarjan Downshiftaajien tunnuskappaleena kuullaan Atomirotan uudelta albumilta kappale Tervetuloo. Tänään on julkistu tunnuskappaleen musiikkivideo, jossa nähdään runsaasti ennakkomaistiaisia Downshiftaajat-sarjasta.

Tervetuloo-biisi on Atomirotan alkuperäiskappale, joka löysi tiensä Downshiftaajien tunnusmusiikiksi sarjan tuottajan Marko Tallin kiinnostuksesta yhtyettä kohtaan. Talli kyseli Atomirotalta uuden musiikin perään ja oli tiedusteluillaan liikkeellä hyvällä ajoituksella: Atomirotta oli juuri tekemässä uutta levyä. Kymmenien uusien biisien joukosta Tallin mieleen oli ennen kaikkea Tervetuloo, joka sopi Downshiftaajien maailmaan täydellisesti. Atomirotta oli myös jo suunnitellut kappaleesta single-julkaisua, joten yhteistyö oli helppo sinetöidä.

”Olemme mielellämme mukana, Downshiftaajat on mielestämme toimiva sekä sarjana että yhteistyönä”, kertoo Atomirotan Rane Raitsikka.

”Meillä oli Markon kanssa heti sama näkemys paitsi biisivalinnasta, myös siitä, minkälainen musiikkivideo toimisi. Halusimme sekä Atomirotan että Downshiftaajien näköisen videon, ja lopputuloksesta todellakin tuli sellainen. Videossa on hemmetin hyvä fiilis!”

Downshiftaajat on katsottavissa kokonaisuudessaan keskiviikkona 25.11.2015 Elisa Viihde -palvelussa. Pääosissa sarjassa nähdään koko kansan tuntemat näyttelijäsuosikit Jussi Vatanen, Iina Kuustonen, Mikko Leppilampi, Niina Lahtinen ja Anna-Leena Härkönen. Sarjassa kohdataan myös monia muita näyttelijäsuuruuksia, kuten Eero Ritala ja Pirkka-Pekka Petelius. Sarjan on ohjannut Teppo Airaksinen (Napapiirin sankarit 2, 2015, ja Putous, 2015) ja tuottaneet Marko Talli ja Olli Haikka Yellow Film & TV:stä. Airaksinen on ohjannut myös Tervetuloo-musiikkivideon.

Downshiftaajat sukeltaa kahden ystäväpariskunnan elämään, ja sarjan teemat ovat ajankohtaisia elämän kohtuullistamisesta taloudelliseen toimeentuloon. Syksyn koukuttavin sarjauutuus on Suomen ensimmäinen viihdepalvelun alkuperäissarjana toteutettu laajamittainen draamasarja. Kymmenosaisen laatudraaman kaikki jaksot julkaistaan yhdellä kertaa ja sarja on katsottavissa Elisa Viihteessä missä ja milloin vain.

Lisätietoja sarjasta täällä.




Info

Hermannin rantatie 10
00580 Helsinki, Finland
+358 40 180 5783
info@yellowfilm.fi

SCRIPTED
Olli Haikka, CEO
olli.haikka@yellowfilm.fi

NONSCRIPTED
Milla Bruneau, COO
milla.bruneau@yellowfilm.fi

 

As being a camera operator, it’s very important to point out different things with your finger. #ArcticCircle #IVALO #Lapland #Finland #bavariafiction #yellowfilmtv #dailytrumpisms #setlife #cinematography #arri #angenieoux #kamerafirma 📸mpoutane
Keisari Aarnion loistavasti palvellut city-studio lukuisine lavasteineen jää taakse. Kiitos talo. #keisariaarnio #yellowfilmtv #rikossarja #helsinki
Checking out my own work from the telly. I did camera control for #hyvätjahuonotuutiset and was a bit worried about one camera which I was unable to match perfectly probably because of prompter glass. No worries, nobody will ever know 😉 #colorgrading #camera #tv #cameracontrol #bts #broadcast #workmode #yellowfilmtv #nelonen #multicamera
19:30 taas mennään!😍 Mitäköhän on luvassa? #putous #yellowfilmtv #behindthescenes
Näiden juttuja vois kuunnella toistekin #hyvätjahuonotuutiset #yellowfilmtv
Pre-shoot overload. #keisariaarnio #studio #helsinki #rikossarja #yellowfilmtv #toomuchforone @jojo.rikman

© Yellow Film & TV - Powered by Barabra Oy