Lisätietoja

Jarkko Hentula
Tuottaja
+358 40 705 0603
jarkko.hentula@yellowfilm.fi

16.05.2017

95-elokuvan ensimmäinen teaser julkaistu

Vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruusviikonloppuun sijoittuvaa 95-elokuvaa on kuvattu huhtikuun puolivälistä lähtien sekä Suomessa että Ruotsissa. Fiktiivinen elokuva kertoo toisiinsa limittyvien tarinoiden kautta siitä, miksi Suomesta tuli maailmanmestari ja miten se vaikutti koko kansakuntaan. Tänään elokuvasta julkaistu ensimmäinen teaser (katso video täältä!) muistuttaa siitä, että kiekkokulta voidaan voittaa hankaluuksista huolimatta.

”Halusimme julkaista 95-elokuvan ensimmäisen teaserin jääkiekon MM-kisojen alla. Koska elokuvan kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä, päätimme tehdä hieman erilaisen teaserin. Se muistuttaa pilke silmäkulmassa siitä, että rämpiminen jääkiekon MM-kisoissa ei ole uutta maamme kiekkohistoriassa. Jokaiseen tappioon on kätketty voiton siemen”, kiteyttää elokuvan tuottaja Jarkko Hentula.

95 tulee ensi-iltaan 25.12.2017 ja on osa virallista Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoa. Elokuvan ohjaa Aleksi Mäkelä ja sen tuottavat Jarkko Hentula, Marko Talli ja Olli Haikka Yellow Film & TV:stä. Käsikirjoituksen ovat tehneet Joona Tena, Tatiana Elf ja Juha Karvanen. Elokuvan jääkiekkoasiantuntija on vuoden 1995 mestarijoukkueessa pelannut Jere Lehtinen.




Info

Hermannin rantatie 10
00580 Helsinki, Finland
+358 40 180 5783
info@yellowfilm.fi

SCRIPTED
Olli Haikka, CEO
olli.haikka@yellowfilm.fi

NONSCRIPTED
Milla Bruneau, COO
milla.bruneau@yellowfilm.fi

 

Eilen Heiniksen kuvauksissa huudettiin "purku!", mutta tänään huudetaan "JUHLAT!". Tähtitytöt pääsivät laivan ruoriin kiinni ja muukin työryhmä nauttii täysillä 👒✨💕 #heinisleffa #yellowfilm #yellowfilmtv @heinisleffa
So what've I been up to this summer? Took part in MY FIRST MOVIE PRODUCTION! 👒🎬
JA PURKU! Kiitos koko työryhmä! Heinisleffan kuvaukset on nyt saatu purkkiin. Jäämme innolla odottamaan ensi-iltaa 24.11.! #heinisleffa #yellowfilm #yellowfilmtv @heinisleffa
Se oli sitten siinä! 🎥🎬 #heinisleffa #yellowfilmtv
NO NIINPÄ! Jos kiinnostaa nähdä nämä huumoriniekat livenä, niin nyt kannattaa ilmoittautua studiolle. Ekat kuvaukset jo 14.8. Ilmoittautumisohjeet esim. HHU:n facessa! #yellowfilmtv #yellowfilm #HHU #hyvätjahuonotuutiset #nelonenmedia #nelonen @nelonen
Kaksoisagentti duunissa töissä #cmore #tototv #veikkaus #yellowfilmtv #kuninkuusravit #vermo #toto65 #ravit #duuniiduunii #ravirakkaus

© Yellow Film & TV - Powered by Barabra Oy